Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

 

 

EU ja erikoinen demokratiakäsitys

Julkaistu Kainuun Sanomissa 21.5.2019

 

Viime aikoina olemme saaneet kuulla, miten Euroopan Unionissa kohistaan tulevista eurovaaleista sekä pimeyden voimista, jotka ovat valtaamassa Euroopan Unionia. Ympäri Eurooppaa useat kansallismieliset puolueet ovat nostaneet kannatustaan kritisoimalla EU:ta liittovaltiokehityksestä, lisääntyneestä byrokratiasta, ja hampaattomuudesta hallitsemattoman maahanmuuttovyöryn edessä. Unionin hyväpalkkaiset byrokraatit ovat nyt kauhuissaan: mistä tulevaisuudessa löydetään nöyriä nettomaksajia (lue=veronmaksajia), jotta saamme pitää työpaikkamme ja propagandakoneistomme käynnissä?

 

Kansallismielisten puolueiden nousun trendiä on kuvattu mediassa hätäisesti äärioikeiston nousuksi, radikaalioikeiston liikehdinnäksi, populismiksi, demokratian murentumiseksi ja vapauden vastakohdaksi. Euroopan Unionin omat blogistit kohkaavat, että nämä pimeyden voimat tulevat ja rampauttavat EU:n instituutiot, sisältä päin.

 

Medialle ja blogisteille sekä Euroopan Unionille tiedoksi: vallan vaihtumista yleisissä ja salaisissa vaaleissa kutsutaan demokratiaksi. Näiden nimittämienne ”populistisien radikaaliliikkeiden” nousun takana ovat ihan tavalliset äänestäjät Euroopan eri kolkista. Täällä kotimaassa perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti vastustaneet liittovaltiokehitystä sekä kritisoineet Suomen sinisilmäistä nettomaksajan roolia EU:ssa. Onko se ääriliikehdintää vai Suomen kansan edun ajamista, lukija voi itse tehdä omat johtopäätöksensä.

 

Euroopan Unioni luotiin sellaiseksi, että tavallisella ihmisellä on varsin hankala seurata asioiden käsittelyä, vaikuttaa päätöksentekoon ja muodostaa mielipiteitä käsiteltävistä asioista. Itseasiassa jopa yksittäisellä MEP:illä on hankala vaikuttaa päätöksentekoon, sillä Euroopan Parlamentti on nimensä mukaisesti lähes yksinomaan hyvesignaloinnin ja Euroopan ylistyksen keskustelufoorumi. Vaikka parlamentilla on vain näennäinen valta verrattuna komissioon, tulee demokraattisessa Euroopassa hyväksyä se tosiasia, että demokratiaan ja vapauteen kuuluu myös vaalitulos, josta ei EU-byrokraatti pidä.

 

 

Milleniaalit – Euroopan Unionin kansalaisia?

Julkaistu Kainuun Sanomissa 26.4.2019

 

Kuulun siihen sukupolveen, joka on käytännössä katsoen elänyt koko tähänastisen elämänsä Euroopan Unionin ikeessä ja markan käyttämisestä maksuvälineenä on vain hämäriä muistikuvia lapsuudesta. Elämäni aikana ei ole enää ollut Neuvostoliittoa, enkä ole ollut näkemässä sen hajoamista. Sukupolveni on jo ala-asteelta saakka koulutettu unionin uskollisiksi alamaisiksi ja opetettu olemaan kyseenalaistamatta ylemmältä tasolta tulevaa auktoriteettista jyrähtelyä. Olen myös sitä sukupolvea, joka huvittuneena katselee Juncker-gifejä tämän kärsiessä selkäsäryistä yhteisillä tapaamisilla.

 

EU on ujuttanut lonkeronsa kaikkeen ja kaikkialle, mutta nuorten arjessa se näkyy melko vähäisesti. Kun kerroin ystävilleni ehdokkuudestani, he onnittelivat iloisesti, mutta kysyivät pian sen jälkeen, mitkä ovat EU-vaalit. Mistä asioista parlamentissa päätetään? Miksi sellaiset vaalit edes Suomessa järjestetään?

 

Euroopan Unionin kanssa samassa lauseessa ovat yleensä muun muassa sanat yhdentyminen, turvallisuus, syvempi integraatio ja kansainvälisyys. Euroopan Unionin tiedotus on julistuksenomaista korostaen vapautta ja matkustelua; juuri sitä, mitä kansainvälinen nuori haluaakin kuulla. Näiden korulauseiden ohessa ei puhuta lainkaan EU:n varjopuolista ja miksi puhuttaisikaan; EU-eliitti nauttii sihteereineen ja avustajineen valtavista palkoista, joiden verotus on lähes olematonta ja joiden maksajina ovat nettomaksumaat, myös suomalaiset veronmaksajat.

 

Brysselin konttoreista suolletaan EU-asetuksia, joita jäsenmaiden on sovellettava sellaisenaan omassa lainsäädännössään heti niiden astuessa voimaan. Asetukset siis syrjäyttävät kansallisen lain.  EU-direktiivit ovat toimeenpanevaa lainsäädäntöä, jossa jäsenmaille annetaan tavoite, mutta EU:n armosta vapaus päättää siitä, miten tavoitteeseen päästään. Jos jäsenmaa ei kahden vuoden sisällä tee tavoitteeseen tähtäävää lainsäädäntöään valmiiksi, se joutuu EU-komission rikosoikeusmenettelyyn ja pahimmassa tapauksessa korvausvastuuseen EU:lle. Suomi mallioppilaana pyrkii ensi tilassa täyttämään direktiivien vaatimukset, ja vähän lisääkin, saaden olonsa tuntumaan tärkeäksi EU-herrojen taputellessa päähän.

 

Miksi Suomessa puhutaan niin vähän siitä, että tämänhetkinen lainsäädäntömme pohjautuu suurilta osin Brysselin viisaitten, epädemokraattisesti valittujen komissaarien ja lobbareiden tärkeiksi katsomiin asioihin? Miksi ei puhuta siitä, että suomalaisten veronmaksajien rahoja on jäänyt miljardeja euroja EU:n rattaisiin? Ennen kaikkea miksi ei puhuta siitä, että valta Suomea koskevissa asioissa on todellisuudessa luovutettu EU:lle, suomalainen maatalous on EU:n toimesta näivetetty olemattomiin ja EU:n vapaa liikkuvuus on tuonut Suomeen turvattomuutta ja kerjäläisyyttä? Minä, milleniaali, haluan puhua näistä asioista ja vaikuttaa näihin asioihin. Suomalainen suvereniteetti on palautettava Suomen kansalle.

 

 

EU päättää, mitkä ovat Itä- ja Pohjois-Suomen kärkiä

julkaistu Koti-Kajaanissa 10.4.2019

Tiesitkö, että Etelä-Savon, Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Lapin, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon etuja valvotaan noin 3000 kilometrin päässä Brysselissä Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimistossa? Toimisto antaa apua hankkeitten suunnitteluun ja valmiuksia menestyä EU:n hankehumpassa. Erilaisiin hankkeisiin eli maakuntien todellisiin tarpeisiin Suomella on minimaalinen budjetti, joihin EU on määritellyt teemat. Muihin hankkeisiin pääosin ole maakohtaista budjettia, vaan Euroopan mittakaavassa pienet maakuntamme kilpailevat kaikkien jäsenmaiden alueiden kanssa rahoituksesta.

Suomi on EU:n nettomaksaja. Nettomaksu tarkoittaa sitä, että verrattuna Suomen jäsenmaksun suuruuteen (vuonna 2017 suuruus oli 1 181 miljoonaa euroa) Suomi saa EU:lta vähemmän euroja takaisin. Pelkästään vuonna 2017 EU:n syövereihin katosi 275 miljoonaa euroa eikä 2000-luvun puolella Suomi ole kertaakaan ollut saamapuolella. Mitä kaikkea kehittämistyötä olisimmekaan pystyneet tekemään esimerkiksi vain kolmanneksella nettomaksuosuudestamme Pohjois- ja Itä-Suomen alueella vuonna 2017 ja vieläpä kohdentaen niihin asioihin, jotka todellisuudessa tarvitsevat huomiotamme!

Maakuntavaltuutettuna ja hallituksen varajäsenenä erilaiset hanke-esittelijät ovat kertoneet kokouksissa, että he ovat saaneet aikaiseksi useita hankkeita, joiden arvo Kainuulle on toteutuessaan miljoonia euroja, ja joille EU on näyttänyt vihreää valoa. Sivulauseessa usein kerrotaan, että osa hankkeista ovat hieman vähäpätöisempiä kuin toiset, ja niitä on tehtailtu siinä toivossa, että edes joku roponen tippuisi Kainuuseenkin. Lopulta EU päättää, mihin hankkeisiin se rahansa, toisin sanoen meidän rahamme, käyttää. Olisi mielenkiintoista tietää, miten paljon resursseja käytetään hankehakemuksiin ja suunnitelmiin ja mikä on tämän työn tuottavuus verrattuna kustannuksiin. Entä jos kaikki tämä työ olisi käytetty todelliseen kehittämiseen, ei vain toivomukseen vihreästä valosta?

Kannatan lähidemokratiaa ja uskon, että pienemmillä alueilla tiedetään parhaiten alueiden tarpeet. Aluekehitys ja -rahoitus tulee saada kansalliselle tasolle eikä Suomen tule olla enää EU:n nettomaksaja.

Evästeet

Tämä sivusto käyttää evästeitä tallentaakseen tietoja koneellesi.

Hyväksytkö evästeiden käytön?